Toivotko sinäkin kiinteämpää kehoa tai solakampaa keskivartaloa?
Kiinteytymiseen ei ole oikotietä, mutta positiivista on se, että jo pienillä muutoksilla on merkitystä ja samalla nämä muutokset tekevät keholle ja mielelle hyvää kokonaisvaltaisesti.
Listasimme tähän neljä asiaa, joista aloittaa, kun haaveissa on kiinteämpi ulkomuoto ja kevyempi olo:
1. Riittävä määrä laadukasta unta on rasvanpolttoa tai kiinteytymistä tavoittelevan ykkösprioriteetti. Väsyneenä ja univajeisena aineenvaihdunta hidastuu ja rasvan palaminen vähenee.
Lisäksi mieliteot huonolaatuiseen ruokaan saattavat lisääntyä. Priorisoi kunnollista nukkumista ja pyri saamaan 7–9 tuntia laadukasta unta yössä.
2. Syö enemmän värikkäitä kasviksia. Jos ruokavaliosi on jo mielestäsi terveellinen, mutta paino ei silti tunnu laskevan, kokeile ensi tekijöiksi lisätä kasvisten määrää kiloon tai jopa puoleentoista.
Syö osa kasviksista hellävaraisesti kypsennettynä, osa tuoreena ja vaihtele värejä ja lajikkeita esimerkiksi sesonkituotteita suosien.
3. Lisää viikkoosi lihaskuntoa kehittävää liikuntaa.
Riittävän suurella vastuksella (kuten itselle sopivan raskailla painoilla) tehdystä lihaskuntoharjoittelusta on todettu olevan selkeää hyötyä rasvanpoltossa ja aineenvaihdunnan tehostamisessa.
Ilman riittävää lihasmassaa kehosta ei tule kiinteää, vaikka rasvan määrä vähenisikin.
4. Harjoita tietoista stressinhallintaa esimerkiksi luonnossa oleskelemalla, kaunokirjallisuutta lukemalla tai lempeillä kehonhuoltoharjoituksilla.
Stressi ei ainoastaan kiristä mieltä, vaan vaikuttaa kehoon kokonaisvaltaisesti. Runsas stressihormonien eritys muuttaa hormonien muiden tuotantoa ja esimerkiksi sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa.
6 vastausta
Kiinnostaa tietää mitkä on terapeuttien tiedot rasvan polttoon.
Kiinnostaa saada tietoa enemmän asiasta.
Kannattaa varmaan ladata tuo opas!
Erittäin fiksuja ajatuksia. Tiedän, että itsellä on uni jäänyt liian vähäiseksi, eikä liikuntaa tule kovin paljoa. Latasin oppaan!
Hienoa! Toivottavasti siitä on iloa sinulle.
Kuulostaa hyvältä.haluan tietoa tästä lisää