0
0

Näin saat kevyemmän keskivartalon

Toivotko sinäkin kiinteämpää kehoa tai solakampaa keskivartaloa?

Kiinteytymiseen ei ole oikotietä, mutta positiivista on se, että jo pienillä muutoksilla on merkitystä ja samalla nämä muutokset tekevät keholle ja mielelle hyvää kokonaisvaltaisesti.

4 asiaa, joista aloittaa, kun haaveissa on kiinteämpi ulkomuoto ja kevyempi olo

Nimetön-1 (70)

1. Riittävä määrä laadukasta unta on rasvanpolttoa tai kiinteytymistä tavoittelevan ykkösprioriteetti.

Väsyneenä ja univajeisena aineenvaihdunta hidastuu ja rasvan palaminen vähenee.

Lisäksi mieliteot huonolaatuiseen ruokaan saattavat lisääntyä. Priorisoi kunnollista nukkumista ja pyri saamaan 7–9 tuntia laadukasta unta yössä.

2. Syö enemmän värikkäitä kasviksia.

Jos ruokavaliosi on jo mielestäsi terveellinen, mutta paino ei silti tunnu laskevan, kokeile ensi tekijöiksi lisätä kasvisten määrää kiloon tai jopa puoleentoista.

Syö osa kasviksista hellävaraisesti kypsennettynä, osa tuoreena ja vaihtele värejä ja lajikkeita esimerkiksi sesonkituotteita suosien.

Nimetön-1 - 2024-03-09T005028.594

3. Lisää viikkoosi lihaskuntoa kehittävää liikuntaa.

Riittävän suurella vastuksella (kuten itselle sopivan raskailla painoilla) tehdystä lihaskuntoharjoittelusta on todettu olevan selkeää hyötyä rasvanpoltossa ja aineenvaihdunnan tehostamisessa.

Ilman riittävää lihasmassaa kehosta ei tule kiinteää, vaikka rasvan määrä vähenisikin.

4. Harjoita tietoista stressinhallintaa.

Esimerkiksi luonnossa oleskelemalla, kaunokirjallisuutta lukemalla tai lempeillä kehonhuoltoharjoituksilla.

Stressi ei ainoastaan kiristä mieltä, vaan vaikuttaa kehoon kokonaisvaltaisesti. Runsas stressihormonien eritys muuttaa hormonien muiden tuotantoa ja esimerkiksi sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa.

Nimetön-1 - 2024-03-11T153152.822
Facebook
WhatsApp
Email

Kirjoita vastaus Sirkka Jouttunpää Peruuta lähetys

Suosituimmat tuotteet

Hae sivulta

Ale!

Pure Biotics Slim

29.00  tai 29.00  / kuukausi
Ale!

Pure Biotics Slim

Painon pudottaminen on helpompaa, kun on apuna tehokas maitohappobakteeri. Pure Biotics Slim tarjoaa pitkän kehitystyön tuloksena parhaan yhdistelmän painonpudotuksen kannalta tärkeimpiä bakteerikantoja oikeassa suhteessa. Säännöllisesti käytettynä se auttaa parantamaan ruoansulatusta, kiihdyttämään aineenvaihduntaa, monipuolistamaan suoliston bakteerikantaa ja taistelemaan makeanhimoa vastaan. Pure Biotics Slim toimii erityisen hyvin minkä tahansa ruokavalion tukena, tasapainottamaan hyvien bakteerien määrää ruoansulatuselimistössäsi. Syö kaksi kapselia päivässä ennen ruokailua tyhjään vatsaan.

29.00  tai 29.00  / kuukausi
Ale!

Pure Biotics Strong

27.00  tai 27.00  / kuukausi
Ale!

Pure Biotics Strong

Pure Biotics Strong on suunniteltu vähentämään turvotusta. Säännöllisesti käytettynä se auttaa hillitsemään tai jopa poistamaan turvotuksen kokonaan. Pure Biotics Strong on laboratoriotasoinen ja vahva yhdistelmä tärkeimpiä maitohappobakteerikantoja. Yhden tuotteen valmistaminen vie viikkoja, kun bakteerit kasvatetaan huolella alusta loppuun jokaiseen kapseliin. Syö kaksi kapselia päivässä tyhjään vatsaan.

27.00  tai 27.00  / kuukausi

Pure Biotics Fiber

32.00  tai 32.00  / kuukausi

Pure Biotics Fiber

Vatsa toimii paremmin ja nälkä pysyy loitolla pidempään, kun apuna on hellävarainen ja tasapainottava kuitu. Pure Biotics Fiber on ainutlaatuinen yhdistelmä hellävaraisinta kuitua ja vatsan kuntoa tukevia rakennusaineita. Ota tuote avuksi palauttamaan vatsan toiminnan balanssi ja pitämään kylläisyyden tunnetta yllä pidempään. Pitkän kehitystyön tuloksena tuote ei aiheuta ikäviä sivuvaikutuksia, kuten turvotusta, kaasua tai vatsakramppeja. Huom! Kuitulisä tehostaa myös maitohappobakteerin toimintaa.

32.00  tai 32.00  / kuukausi

Pure Biotics RHM44®

32.00  tai 32.00  / kuukausi

Pure Biotics RHM44®

Pure Flora RHM44 on tehokas apu suoliston hyvinvoinnille. Se auttaa kehoa korjaamaan suoliston soluja hyvin imeytyvillä rakennusaineilla. Lisäksi Pure Flora RHM44 stimuloi suoliston liikkeitä ja edistää ruoan sulamista. Optimaalinen suoliston kunto edistää ruoansulatuksen toimintaa ja vähentää vatsan turvotusta. Suositellaan käytettäväksi yhdessä maitohappobakteerin kanssa.

32.00  tai 32.00  / kuukausi