Raskaana ollessa on tärkeää huolehtia omasta ja vatsassa kasvavan vauvan hyvinvoinnista: nykyään sikiön kehityksestä ja äidin elintapojen vaikutuksesta tiedetään jo jonkin verran ja esimerkiksi vanha sanonta siitä, että raskaana ollessa täytyy syödä kahden edestä, on kumottu ja nykyään sanotaankin, että parempi on syödä kaksi kertaa terveellisemmin.

Listasimme tähän ravitsemusterapeuttimme kanssa viisi asiaa, jotka nykytiedon mukaan kannattaa raskaana ollessa ottaa huomioon elintavoissa:

1. Raskausaikana tulisi syödä kaksi kertaa terveellisemmin, sillä monien vitamiinien ja kivennäisaineiden tarve lisääntyy noin 15–50 %. Syö tuoreita kasviksia kaikissa sateenkaaren väreissä noin kilo päivässä ja suosi hellävaraisia kypsennysmenetelmiä, kuten höyryttämistä. Näin suurin osa ravintoaineista säilyy kypsentämisestä huolimattakin.

2. Vältä raskausaikana sokeripitoisia tuotteita, valkojauhotuotteita ja heikkolaatuisia rasvoja. Jätä keinotekoiset makeutusaineet ja lisäaineet minimiin. Tämä on helppoa, kun suosii hyvistä raaka-aineista itse valmistettua ruokaa. Jos ruuanlaittoon panostaminen tuntuu hankalalta, ajattele, että teet sillä paljon hyvää vatsassasi kasvavalle lapselle.

3. Varmista välttämättömien rasvahappojen saanti, sillä ne ovat ensiarvoisen tärkeitä lapsen aivojen kehityksen kannalta. Suosi etenkin kylmäpuristettuja öljyjä. Koska kalankäyttö on raskausaikana rajoitettua, laadukas ja puhdas omega-3-lisä on hyvä tuki ruokavalioon, mutta jätä se kuitenkin tauolle pari – kolme kuukautta ennen laskettua aikaa.

4. Jatka normaalia liikkumista, ellei vähentämiselle ole perusteltua syytä. Hyvä fyysinen kunto ja liikunta raskauden aikana auttaa kehoa selviytymään raskauden aiheuttamasta fyysisestä rasituksesta, helpottaa synnytystä ja nopeuttaa siitä palautumista, parantaa mielialaa, auttaa nukkumaan paremmin sekä ehkäisee raskauden aikaisia vaivoja.

 

5. Harjoita tietoisesti stressinhallintaa, kuten luonnossa liikkumista, venyttelyä tai kehonhuoltoa, erilaisia tietoisuusharjoituksia, kaunokirjallisuuden lukemista ja läheisten kanssa oleilua. Pidä mielessä, että TV:n katselu ja puhelimen selailu eivät rentouta, vaan paremminkin olisi tavoiteltavaa viettää illan viimeiset tunnit kokonaan ilman näyttöjä.