Moni kokee joulun ja uudenvuoden jälkeen tukalaa oloa: vatsaa turvottaa, olo on tukkoinen ja yleinen olotila on kaukana raikkaasta, hyvinvoivasta ja hehkuvasta.
Tilanne kyllä tasapainottuu ja normalisoituu ajan kuluessa, mutta oloaan on mahdollista helpottaa myös nopeammin näillä täsmävinkeillä.
Kolme keinoa, joiden avulla avitat vatsan toimintaa ja saat olosi normaaliksi juhlakauden jälkeen:
1. Helpoiten suoliston oireilua saa vähennettyä välttämällä arkisia asioita, jotka lisäävät sitä.
Näitä ovat esimerkiksi jatkuva kireiden housujen käyttäminen, runsas istuminen etenkin huonossa ryhdissä sekä liikunnan puute ja passiivisuus.
Vaihda vyötäröltä kiristävät housut rennompiin, tauota istumista etenkin, jos teet istumatyötä ja lisää päiviisi liikettä ainakin arkiaktiivisuuden, mutta mielellään myös muun liikunnan muodossa.
2. Suolisto pitää pienistä, sopivin väliajoin toistuvista aterioista: muista siis tasainen ja säännöllinen ateriarytmi etenkin lomailun jälkeen, jolloin ruokailu helposti menee epäsäännölliseksi naposteluksi, herkutteluksi tai ylensyönniksi.
Suuret kerta-annokset aiheuttavat herkästi juurikin ruuansulatusongelmia ja turvotusta, joista moni juhlakauden jälkeen kärsii. Koosta ateriat tasapainoisesti niin, että ainakin puolet koostuu vihanneksista, juureksista tai marjoista, yksi neljännes proteiininlähteestä ja loput hiilihydraateista.
Mikäli kulutuksesi on pientä, korvaa viljatuotteet tai osa niistä juureksilla, hedelmällä tai muilla kasviksilla. Muista myös 80 % kylläisyyssääntö: syö itsesi enintään 80-prosenttisesti täyteen (100 % ei tarkoita buffet-ähkyä vaan sitä, että vatsa on täysi, mutta olet kuitenkin toimintakykyinen).
Jos kärsit juhlakauden jälkeen suolisto- tai ruuansulatusongelmista, voit helpottaa ruuansulatustasi suosimalla hellävaraisesti kuten höyryttämällä, hauduttamalla tai uunissa kypsennettyjä ruokia.
Kevyesti kypsennetyt kasvikset sulavat raakoja helpommin ja ovat näppärä tapa lisätä niiden määrää ruokavaliossa.
Auta ruuansulatustasi valmistamalla helpommin sulavia aterioita: valmista mausteisia sosekeittoja (etenkin monet mausteyrtit auttavat ruuan sulattamisessa ja ovat muutenkin hyväksi terveydelle) sekä smoothieita, joihin laitat marjojen ja/tai hedelmän ohella myös jotakin vihreää kuten pakastepinaattia tai värikästä salaattia.
3. Hapatetut tuotteet tekevät hyvää suolistolle: kokeile lisätä ruokavalioosi hapatettuja kasviksia kuten hapankaalia sekä hapatettuja maustamattomia maitotuotteita, esimerkiksi luonnonjogurttia tai piimää.
Testaa myös maitohappokäytettyjä vihannesmehuja, joita on saatavilla tavallisisten markettien mehuhyllyiltä. Paitsi että ne ovat hyödyllisiä, makukin on yllättävän herkullinen.
Voit myös kokeilla probiootti- eli maitohappobakteerikapseleita. Probiootit auttavat tasapainottamaan suoliston mikrobikantaa, jonka häiriintyminen on usein suolisto-oireiden taustalla. Kapseleiden avulla voit valmistaa itse jogurttia myös kasvimaidoista tai viljoista.
Valitse probioottivalmiste, joka sisältää useita eri bakteerikantoja, sillä suoliston hyvinvoinnin kannalta mahdollisimman monimuotoinen bakteerikanta on paras.
Muista, että viihtyäkseen suolistossa bakteerit tarvitsevat ravinnokseen runsaasti kasvikuituja. Tässäkin siis värikkäät, runsaasti vihanneksia, juureksia ja marjoja sisältävät ateriat ovat avainasemassa.