Kahden alle kouluikäisen lapsen äiti kirjoittaa blogiin mietteitä hyvinvoinnista ja elämästä yleensä.

Alkaessani odottamaan esikoistani reilut seitsemän vuotta sitten, neuvolat eivät juuri tarjonneet ohjeita ravintolisien käytöstä raskauden aikana, lukuunottamatta foolihappolisää. Toki suosituksia annettiin muista tärkeistä seikoista kuten optimaalisesta ruokavaliosta sekä odottavalle äidille sopivasta liikunnasta, mutta itse olisin kernaasti ottanut vastaan vinkkejä myös siitä, millä lailla raskauden aikaista hyvinvointia voi tukea nappipurkkiin kurkottamalla.

Moni kokee odotus- ja imetysajan raskaina ja kuormittavina niin keholle kuin mielellekin, sillä muutos itsenäisestä olennosta tuotantolaitokseksi on jo ajatuksenkin tasolla varsin päräyttävä. Vaikka raskaus olisikin toivottu, on muutos konkreettisesti todella suuri – etenkin raskauden alkuvaiheessa, kun vauvavatsaa ei vielä näy ja sisälläsi asustava pieni olento on näkymätön jopa mahdolliselle puolisollesikin. Usein puoliso alkaakin hahmottaa naisen raskautta ja siihen liittyvä monimuotoisia oireita vasta vatsan pumpsahtaessa näkyviin.

Itse painottaisin etenkin ensimmäisen raskauden kohdalla eniten odottavan äidin stressittömyyttä yleisellä tasolla, sillä äidin kohonneilla kortisolitasoilla on osoitettu olevan yhteys vauvan vastaaviin. Tästäkään ei kuitenkaan kannata huolestua liikaa, sillä kas, muuten stressittömyydestä stressaamisestakin tulee pulma. Edellisessä lauseessa tiivistyy ehkä koko raskausajan olemus; odotusajasta ensimmäisenä mieleen tulee sen ristiriitaisuus.

Kaikki saattaa olla yhdessä hetkessä ihanaa ja seuraavassa kamalaa, välillä itkettää ja toisinaan naurattaa, monesti molempia yhtä aikaa. Mitä sitten kun vauva syntyy, onko minusta hyväksi äidiksi, valvooko se vaan kaikki yöt ja tuleeko minulta edes maitoa? Kun taas toisena päivänä ajatuspolku on yltiöpositiivinen: vauva on varmasti maailman kiltein ja söpöin, synnytys sujuu kuin tanssi ja imetän vauvaa ainakin vuoden ikään asti vaivatta. Hormonit heittelevät odottavaa ja imettävää äitiä ylös ja alas jatkuvalla syötöllä ja vaikuttavat näin tehdessään jatkuvasti myös äidin mielihaluihin; välillä maistuisi suklaa heti aamusta, mutta patukan kaupasta haettuasi pelkkä sen hajukin yököttää.

Kun oppii elämään raskautta päivä kerrallaan ja hyväksymään oman epätäydellisyytensä tulevana vanhempana, antaa näin myös itselleen armoa ja helpottaa omaa eloaan tuntuvasti. Toki tiettyihin asioihin kannattaa panostaa enemmän kuin toisiin, kuten edellä mainittuun ravintoon, siinä määrin kun ruoka maistuu tai pysyy ylipäätään sisällä pahoinvoinnin takia. Liikunnastakaan ei kannata huolehtia liikaa, mutta aivan sohvaperunaksikaan ei missään tapauksessa kannata heittäytyä – lyhytkin päivittäinen kävelylenkkki kauniissa maisemissa, säästä viis, piristää mieltä hurjasti ja tuo kauniin punan poskille. Lenkillä tuulettuu myös mieli, ei kävelyä turhaan ole mainostettu tehokkaaksi terapiamuodoksi! Ja jos satut olemaan pirteässä kunnossa läpi raskauden, mikään ei tietystikään estä sinua kirmaamasta urheilemassa vaikka useita kertoja viikossa, toki tietyt fyysiset rajoitteet huomioiden.

Jos arvioidaan hetken ajan omia “suorituksiani” kahden ipanan tuotantolaitoksena kylmästi sekä etäältä, sanoisin esikoiseni odotusajan olleen karrikoiden harjoituskierros. Kaikki oli uutta ja panostin neuvolan ohjekirjasten hyvää tarkoittavista virkkeistä huolimatta reippahasti myös herkutteluun, mutta palkkasin vastapainoksi elämäni ensimmäistä kertaa itselleni personal trainerin ja kävin salilla pullottavan masuni kanssa innokkaasti myöhälle raskauteen asti.

Kuopuksen kanssa aktivoiduin selvästi enemmän ruokavalioni suhteen ja panostin terveellisesti syömiseen ensimmäistä raskautta enemmän. Arkiliikunnan ja esikoisen kanssa peuhaamisen lisäksi en toisen raskauden aikana käynyt erikseen salilla, mutta antaisin tästä suorituksesta itselleni kokonaisvaltaisesti harjoituskierrosta paremman arvosanan siitä huolimatta. Nimittäin pienikin parannus ruokavalioon, sekä laadukkaan maitohappobakteerivalmisteen lisääminen rutiiniin toi kokonaisvaltaiseen jaksamiseen suuren buustin, joka antoi valtavasti lisäenergiaa ensimmäistä selvästi hektisempään toiseen raskauteen, jolloin huolehdittavanani oli myös pieni esikoiseni.

Omat neuvoni näin kahden juuri ja juuri alle kouluikäisen ipanan mammana raskaus-urakkaansa vasta aloitteleville äideille ovat seuraavat: kuuntele kehoasi ja ole sille armollinen. Raskausajan tarkoitus on totuttaa sinut epäsäännöllisyyteen, arvaamattomuuteen sekä vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin, näin kärjistetysti sanottuna. Sinulla on aikaa kasvaa vanhemmaksi itsenäisesti melkein vuoden, ja vauvan synnyttyä koko loppuelämäsi. Urakka ei lopu koskaan, joten itseään ei kannata uuvuttaa heti alkumetreillä stressaamalla kaikista noudattamatta jätetyistä neuvolaneuvoista, mutta perusasiat kehottaisin silti omaksumaan etenkin ravinnon ja liikunnan suhteen. Peruspaketin ollessa kunnossa, on sen päältä helpompi ponnistaa joskus jopa yli-inhimillisiltä tuntuviin suorituksiin ihan tavallisessa lapsiarjessa.