Kahden alle kouluikäisen lapsen äiti kirjoittaa blogiin mietteitä hyvinvoinnista ja elämästä yleensä.

Kausiflunssa, lenssu, räkätauti ja niin edelleen. “Rakkaalla” lapsella on monta nimeä, ja myös monta esiintymismuotoa, joille kaikille yhteisenä tekijänä tuntuu kuitenkin esiintyvän muun muassa seuraavat oireet: yleinen voimattomuus, ärtyisyys, valuva nokka, hailakat silmät ja pakottava pää. Noin muutamia nyt mainitakseni.

Pienten lasten kanssa listaan voi samantien lisätä lisääntyneen tarpeen nyhjätä kiinni mamman kyljessä hellyyttä kerjäten, jo vuosia sitten päiväjärjestyksestä poistuneet päiväunet, sitkeän valituksen kuulemma ihan todella yököttäviltä maistuvista, pureskeltavista särkylääketableteista ja herkkujen kinuamisen kunnon ruoan sijaan sillä verukkeella, että olo on ihan höntti eikä mikään muu muka maistu.

Pienten lasten sekä koululaisten vanhemmille kausilenssut lienevät jo tuttuakin tutumpi, vähintään pari kertaa vuodessa kylään saapuva ja pahimmassa tapauksessa koko perheen läpi kiertävä riesa, johon suhtaudutaan kyllästyneen tottuneesti. Kivaahan sairastaminen ei ole koskaan, ja etenkin kun flunssat monesti venyvät ja pitkittyessään aiheuttavat pahimmillaan riesaa moneksi viikoksi.

Monia vanhempia harmittaa myös perheen ja työpaikan ristituleen jääminen: toisaalta pientä potilasta haluaa aivan ehdottomasti jäädä hoitamaan kotiin itse, mutta näin ollen työt seisovat ja kasaantuvat. Saatetaan myös pelätä työkavereiden ja pomon reaktiota jos lapset sairastavat pitkään yhteen pötköön, ja sitten tauti tarttuu vielä itseenkin. Lähellä asuvat isovanhemmat, jotka kaiken lisäksi tahtovat vilpittömästi auttaa lastenlasten kanssa ovat siunaus ja arvoltaan enemmän kuin painonsa kullassa, mutta kaikilla ei ole tällaista ylellisyyttä käsiensä ulottuvilla, joten on selvittävä omin voimin.

Vanhat neuvot ovat mielestäni edelleen ne kaikkein toimivimmat pöpön iskiessä: lepoon pitää panostaa kaikista eniten, ja vaikka ruoka kuinka maistuisi puulle ja ruokahalu olisi kadoksissa, tekee pienikin määrä ravinteikasta ruokaa äärimmäisen hyvää nuupahtaneelle flunssapotilaalle koosta riippumatta. Juomista ei voi korostaa liikaa ja luonnon antibioottinakin tunnettu – mieluiten luomulaatuinen – hunaja on yksi meidän perheen käytetyimmistä lenssulääkkeistä. Sekoitan sitä itse lämpimään maitoon tai veteen ja juotan pikkupotilaalle, jota makea maku ja lämpö tietysti kovin lohduttaa. Myös inkivääristä, omenasta, sitruunasta ja hunajasta valmistetut flunssankarkotusshotit tekevät kauppansa myös perheen pienimmille, vaikkakin pienen irvistyksen saattelemana. Kasviksista valmistettuja shotteja voi ja saa todella mielellään nauttia flunssakaudella enneltaehkäisevästi, eikä vasta sitten kun tauti jyllää jo elimistössä.

Potilaan huone kannattaa tuulettaa paristi päivän aikana, koska sängyssä tulee vietettyä pitkiä pätkiä, muttei kuitenkaan potilaan ollessa huoneessa, etenkään paukkupakkasilla. Ilma käy muuten raskaaksi ja väsyttää flunssaisen oloa entisestään. Ja se syli, sitä parempaa parannuskeinoa tautiin kuin tautiin ei olekaan! Etenkin perheen pienimmät, ja kyllä joskus vähän isommatkin potilaat taantuvat välittömästi taudin iskiessä sylilapsosen tasolle ja lämpimälle sylille on kysyntää välillä melkein yli tarjonnan. Pienen ja nahkean kuumepään silittelyssä on oma taikansa, niin hassulta kuin se kuulostaakin, sillä muuten vilkas ja menevä nappula on kerrankin voimattomana paikoillaan, ja oikein kehrää hellyydestä.

Ja kun taudin on taas saanut tapulteltua pois päiväjärjestyksestä, sitä osaa taas (toivottavasti) hetken arvostaa terveenä olemista, ja niitä kiireisiä aamuja koko perheen sinkoillessa eteisessä ristiin rastiin tavaroitaan etsien siinä vaiheessa kun pitäisi jo istua autossa turvavyöt kiinni…