Kahden alle kouluikäisen lapsen äiti kirjoittaa blogiin mietteitä hyvinvoinnista ja elämästä yleensä.

Uni on puheenaiheena suuria tunteita herättävä ja tunnen itsekin useita ”huonoja nukkujia”. Olen huomannut näiden huonojen nukkujien usein lyöneen itse tämän pelätyn leiman otsaansa, ja jääneen lopulta sen vangiksi. Ihmisten unirytmeissä ja ”aamuvirkkuudessa sekä iltatorkkuudessa” on toki luontaisiakin eroja, mutta suuri osa ihmisistä on varmaankin myös vahingossa opettanut itsensä huonoksi nukkujaksi vahingollisten tapojen kautta.

Antakaas kun selitän tarkemmin. Olin itse ennen niin sanottu huono nukkuja, ennen kuin kyllästyin totaalisesti olemaan sellainen ja tein asialle jotain. Lainasin kirjastosta hyvää unta koskevan kirjan, luin sen melkein loppuun asti (kiinnitin erityishuomiota loppuosan täsmävinkkeihin) ja otin tuoreet opit heti tehokäyttöön arjessani.

Lopetin unen väkisin kosiskelun sängyssä ja keskityin sen sijaan pohdiskelemaan mukavia makoillessani ennen unen tuloa. Poistin digitaalikellon makuuhuoneesta, enkä vilkuillut enää puhelimen kelloa keskellä yötä. Lopetin stressaamisen unen määrästä ja jäljellä olevan uniajan laskemisen jos heräsin yöllä, ja keskityin sen sijaan mukavan asennon löytämiseen ja taas kerran annoin mieleni vaeltaa omaa tahtiaan.

Näillä muutoksilla uneni parani reilusti, enkä ole katsonut taaksepäin! Tuohon aikaan älypuhelimet eivät vielä olleet niin tiivis osa arkeamme kuin nykyään, joten nykyään pyrin vielä pitämään käpäläni erossa puhelimestani hyvän tovin ennen maatemenoa, ja kuluttamaan illan viihteeni mieluummin kirjan kuin jännittävän sarjan tai elokuvan muodossa. Iltapalalla suosin myös tiukasti proteiinipitoisen ruoan sijaan hiilihydraatteja, ja esimerkiksi iltapuuro lempihöysteillä onkin mainio vaihtoehto helppoa unta jahtaavalle.

Täsmävinkiksi annan myös itseäni vallan mainiosti unettavat ohjatut unimeditaatiot, joita on helppo etsiä YouTubesta vaikka sanoilla ”meditaatio nukahtamiseen”. Ohjattuja meditaatioita löytyy ihan joka lähtöön, aina noin viidestä minuutista jopa puolen tunnin pituisiin. Olen viime aikoina myös tykästynyt hieman painavamman tyynyn asettamiseen rintakehäni päälle, koska yritän totutella nukkumaan selälläni, herättyäni entistä useammin niska jumissa kyljellään nukuttuani. Raskas peitto, painopeitoksikin nimitetty kapistus, on helpottanut monen unensaantia ja myös unenlaatua, sillä sen paino kehon päällä koetaan rauhoittavaksi. Jos hankkii itselleen painopeiton, tulee sen painon kanssa olla tarkkana, ettei turhaan altistaisi itseään verenkiertohäiriöille liian raskaan täkin alla makoillessa.

Aiheesta uni ja pienet lapset on kirjoitettu kirjoja maailman sivu, ja itsekin kahden alle kouluikäisen nappulan äitinä toki sivuan asiaa tässä hieman. Esikoiseni oli vauvasta asti todella taitava nukkumaan, mikä kostautuikin sitten kuopuksen kohdalla, jonka kanssa toteutettiin unikoulu heti aikaisimpana mahdollisena ajankohtana, eli hänen ollessaan puolivuotias. Uni parani onneksi tuolloin, mutta hän on edelleen sisaruksista se levottomampi nukkuja, ja tarvitsee esikoistani selkeästi vähemmän unta. Mini yrittää tulla myös herkemmin viereen öisin ja saattaa nostaa aikamoisen äläkän, jos pyyntö torjutaan. Neljävuotiaan kanssa eletäänkin siis edelleen sitä vaihetta, että olisi ihana ottaa pieni viereen vaikka joka yö, mutta ikävä kyllä silloin kärsii niin pienen kuin isompienkin uni, joten useasti peittelen pikkaraisen pienen neuvottelun jälkeen omaan petiinsä.

Vaikka arki on kiireistä ja ruuhkavuosien värittämää, nukun nykyisin mielestäni varsin kivasti olosuhteet huomioiden. Tiedän mihin toimiin ryhtyä varmistaakseni tarvittavan määrän laadukasta unta, ja osaan kompensoida joskus ajoittain liian suureksi venähtäneen univelan ennen tilanteen eskaloitumista. Tärkeintä onkin mielestäni oppia kuuntelemaan itseään ja luontaista unen tarvettaan, jotta pysyy parhaiten kartalla omasta jaksamisestaan. Myöskään lyhyehköistä, hieman normaalia huonommin nukutuista ajanjaksoista ei mielestäni kannata heti huolestua liikaa, koska jos perus unenlaatu on lähestulkoon kunnossa, ei suurta vahinkoa pääse tapahtumaan lyhyellä aikavälillä. Stressi pahentaa vaan entisestään tilannetta, ja johtaa helposti siihen että ihminen alkaa määrittää itsensä alussa mainituksi ”huonoksi nukkujaksi”.

Tässäkin asiassa, kuten niin monessa muussakin nykyään suosin kohtuutta ääripäiden sijaan sekä itseni kuuntelemista. Suhtaudun uneen samalla mentaliteetilla kuin ravintoon: tasapaino löytyy opettelemalla ja pienistä heilahteluista suuntaan tai toiseen ei kannata liiemmin huolestua.