Kahden alle kouluikäisen lapsen äiti kirjoittaa blogiin mietteitä hyvinvoinnista ja elämästä yleensä.

Porrastetusti pitkin Suomea eri viikoille helmikuussa jaettu hiihtoloma on yleensä monen ensimmäinen lomanpätkä vuoden alussa, jos loppiaista ei lasketa. Tälle viikon mittaiselle breikille arjesta ladataan usein hurja määrä paineita. Jos koko perheelle ei ole varattu aurinkolomaa tai lasketteluviikkoa Lappiin, voi olla varma siitä, että ainakin suunnitelmissa on kaiken sortin ulkoilua mielin määrin. Ja jos ei nyt ihan kaikkien talviurheilulajien kokeilua vuorotellen ja peräjälkeen, niin vähintään pertsaa lähiladuilla sekä luisteluretki lasten kanssa – ja toki mukaan pakataan eväät poikineen ja tehdään asiasta muutenkin suhteellisen iso numero.

On ehdollistuttu siihen, että kun kerran lomaa on, niin on myös pikkupakko harrastaa. Silläkin uhalla, että vähäisempään treenimäärään perusarjessa tottunut kroppa-poloinen ei ehkä ihan pysy menossa mukana, ja saattaa pahimmassa tapauksessa järjestää pienoisen mielenosoituksen esimerkiksi äkillisen flunssan muodossa. Kroppa saattaa myös lyödä jarrut päälle ihan vain siitä syystä, että arjen pyöritys hellittää äkisti ja yhtäkkiä onkin hieman enemmän aikaa levolle ja unelle.

Muistan itse elävästi parin vuoden takaisen hiihtoloman, johon olimme halunneet panostaa sen verran, että olimme suunnitelleet mukavaa ulkoilua ja yhdessäoloa koko perheen kesken lähes viikon jokaiselle päivälle. Mutta kuinkas sitten kävikään? Köpelösti, tietysti. Ensin flunssan sai kuopus ja heti perään esikoinen, jonka jälkeen parin päivän päästä taudin kourissa kärvisteli ihan koko sakki. Hätä ei onneksi ollut kummoinen, ymmärrettyämme linnoittautua sisätiloihin kunnon muonavarastojen keskelle, ja sujui se hiihtoloma sohvalla viltin alla mieleisiä ohjelmiakin katsellen.

Opimme tämän kokemuksen jälkeen panostamaan enemmän rentoutumiseen, emmekä tänäkään vuonna suunnittele hiihtoloman ohjelmaa sen tarkemmin etukäteen. Luvassa ei ole rantaviikkoa etelän lämmössä eikä laskulomaa Lapissa, vaan kiireetöntä ja leppoisaa yhdessäoloa perheen ja ystävien kesken. Mukaan mahtuu tottakai varmasti myös treenaamista ja kevyempää liikuntaa, mutta emme enää tee asioita vain tekemisen takia, vaan siitä ilosta, että arkeen on mukava saada välillä hieman vaihtelua.

Nykytapa tehdä asioita yleiselläkin tasolla tuntuu olevan kovin hoppuisa, ja tunnistan tuon kiireen itsessänikin. Olen päätellyt tämän suorittamisen jääneen päälle äitiysloma-ajalta, jolloin olin pitkän pätkän kotona kahden pienellä ikäerolla varustetun lapsosen kanssa. Tuo aika opetti tehokkaaksi, mutta tätä tehokkuutta on välillä hankala napsauttaa pois päältä, mikä näkyy arjessa siten, että pyrin jatkuvasti olemaan mahdollisimman tehokas etenkin lasten kanssa toimiessa. Olen herännyt viime aikoina siihen, että tuo alituiseen läsnä oleva pikkukiire välittyy varmasti myös heillekin tärkeän aikuisen jatkuvana levottomuutena. Olenkin päättänyt alkaa suitsimaan tapaa ja keskittymään enemmän hetkessä olemiseen, jotta lasten kanssa vietetty aika ja siirtymät esimerkiksi kodin ja päiväkodin välillä eivät tuntuisi kaikista niin kuormittavilta.

Pieni loma on tähän opetteluun juuri omiaan, joten kiireettömät talviloma-aamut runsaine aamiaisineen, sohvalla nautittuine hyöryävine kahvikupposineen ja rentoine perheulkoiluineen, täältä tullaan!

Ovatko lapsiperheen kommellukset, sairastelut ja sattumukset sinullekin arkipäivää? Lue myös bloggaajamme vinkit sairastelun välttämiseen ja flunssien pikaiseen hoitoon lapsiperheessä!