Oletko sinäkin kuullut maitohappobakteereista ja ymmärtänyt, että ne ovat tärkeitä, terveydelle edullisia ja hyvinvointia tukevia, mutta on vielä vähän epäselvää, miksi niitä oikeastaan pitäisi syödä?
Hämmennys on monelle tuttua, sillä maitohappobakteereista kuulee ja näkee nykyään paljon, mutta mistä oikeastaan on kyse?
Listasimme tähän postaukseen ravitsemusterapeuttimme kanssa viisi syytä syödä maitohappobakteereja.
1. Maitohappobakteereilla on immuunipuolustusta vahvistava ja ylläpitävä vaikutus, eli niiden avulla ehkäiset sairastumista flunssaan, vatsatautiin ja muihin pöpöihin. Suoliston hyvinvointi on vahvasti yhteydessä vastustuskykyyn, joten suoliston bakteerikantaa vahvistamalla tehostat myös vastustuskykyäsi.
2. Maitohappobakteerien käyttö voi vähentää atopia- ja allergiaoireilua puolustusjärjestelmän toiminnan tukemisen kautta. Moni atooppisesta ihottumasta ja erilaisista allergisista oireista kärsivistä onkin saanut apua oireisiinsa syömällä säännöllisesti laadukkaita, useaa kantaa sisältäviä maitohappobakteereita.
3. Maitohappobakteereista voi olla hyötyä vatsavaivoihin: jos kärsit turvotuksesta, ummetuksesta, ripulista tai ilmavaivoista, voit saada apua maitohappobakteereista. Suoliston häiriötilat tulisi ottaa vakavasti, etenkin jos ne jatkuvat pidempään. Yksi tapa saada niihin helpotusta on parantaa bakteerikantaa.
4. Maitohappobakteerit myös vähentävät tulehdusta ja niillä on havaittu olevan positiivisia vaikutuksia suun ja ienten terveyteen, mikä taas osaltaan vähentää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Suolisto on hyvin keskeinen elin, jonka kunto vaikuttaa suuresti moniin muihin elimiin ja elinjärjestelmiin.
5. Maitohappobakteerit vahvistavat suoliston bakteerikantaa ja siksi niitä suositellaan syötävän ulkomaanmatkojen aikana. Bakteerikantaa kannattaa aloittaa vahvistamaan hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä, sillä se ei tapahdu yhdessä päivässä. Bakteerikantaa kannattaa vahvistaa myös matkan aikana, varsinkin jos on pidemmällä matkalla.
10 vastausta
Olen kiinnostunut kun kurkussa tuntuu oudolta
Olen huomannut apua vatsaongelmien kanssa maitohappobakteerista. Ennen tuli tosi paljon pöhötystä ruokailun jälkeen, mutta nyt se on vähentynyt selkeästi. On paljon kevyempi olo… suosittelen testaamaan, jos on samoja ongelmia
Hei! Tämä on meille useimmiten tullut palaute. Kiitos siitä myös sinulle. Noin se maitohappobakteeri tosiaan toimii. Usein iltapäivällä/iltaisin on vatsassa pieni pöhötys, josta voi maitohappobakteerilla päästä eroon.
Meidän perheessä otetiin maitohappobakteeri käyttöön ja siihen loppui syksyiset flunssa. Ilmeisesti vastutuskyky sai siitä niin pajlon apua. Pari lasta kun pyörii päiväkodissa niin sieltä tulee helposti pöpöt mukana.
Hienoa! Maitohappobakteerista on kyllä varmasti tähän apua.
Sama meillä. Huomasin tämän Nordic glown ja elokuussa aloitettiin maitohappobakteerin käyttö. Ei ole ollut kausipöpöjä tänä syksynä lainkaan.
Hyviä pointteja kaikki viisi. Itse käytän maitohappobakteeria aina matkoilla. En voisi lähteä ilman sitä mihinkään kauemmas.
Pari lomaa on mennyt pilalle vatsataudin takia ja en sitä enää haluasi. Siksi syön ennen lomaa ja loman aikana aina maitohappobakteereja.
Moi Iia! Varsinkin kaukomatkoilla on tärkeää tukea suoliston bakteerikantaa maitohappobakteereilla, koska vieraan paikan bakteerikanta on meille aina uusi. Hienoa, että olet löytänyt maitohappobakteerit.
Minä olen syönyt maitohappo tabletteja syksystä asti,,Aiemmin olin Välilä ripulilla välillä vatsa oli tosi tosi kovalla.sain käydä monesti pöntöllä
Tämän vauvan takia .Ruokailun jälkeen oli turvotusta.Ruisleipä oli ihoa ”myrkkyä” vatsalle.Kun aloin ottamaan
Maitohappo tapletin , aamulla ennen, aamupuuroa..
Nyt vatsa on rauhoittunut ja turvotuskin hävinny ruokailun jälkeen.Kokeilin myös syödä vähän ruisleipää,,eikä tullut mitään oireita…en kylläkään syö sitä joka päivä,,en viellä uskalla.syödä.
Lapsetkin saa maitohappo tapletit kun ovat
kanssamme mökkeilemässä ja ovat pysyneet terveinä siellä ollessaan
Milloin ja miten maitohappobakteerit tulisi ottaa, jos on paljon lääkkeitä? Aamulla vai illalla? Tyhjään mahaan vai ruoan kanssa? Voiko muita lääkkeitä tai vitamiineja ottaa samanaikaisesti?